27. toukokuuta 2016

Varjoni ja mieleni peili


Tuike kävi maanantaina terveystarkeissa ja eilen tokon kokeenomaisissa, molemmissa ihkaensimmäistä kertaa. 

Tuike on niin hieno. Se on kuin ajatus, luotan siihen tilanteissa sataprosenttisesti. Eilen menin kehään sen kanssa ja luotin, että se osaa, se tekee, se on tässä minun kanssani. Lumon kanssa sellaisen flown saaminen ei todellakaan ole itsestäänselvää tai koekehissä edes mahdollista. Lumo on ihana ja kotona toimii kuin ajatus, mutta koekehissä. Ei, ei todellakaan. Tuike on kuin varjo, kuin ajatus, kuin toinen puoli mun aivoistani. Edes Isla ei koskaan ollut näin paljon mun varjoni kuin, mitä Tuikesta on tullut. Tuiken pentu oli mun suurin haaveeni tulevaisuudelle eikä mulla edes käynyt mielessä, että se ei saisi pentujaan, koska vaikka kasvattaja ei olisi halunnut käyttää sitä niin minä olisin. Mutta koska mikään ei koskaan mene kuin suunnitellaan niin terveystarkastukset päättivät puolestani.

Tuikella todettiin kortikaalinen katarakta, harmaakaihi, joka sulkee koiran pois jalostuksesta. Tuomio sille ettei pentuja tule koskaan tulemaan. Piste. Haluaisin toivoa ja ajatella, että diagnoosi on väärä ja vien sen toiselle lääkärille, joka toteaa silmät terveiksi, mutta se on turhaa. Näin sen itsekin. Nyt vain toivon, että pieni punainen varjoni saa pitää näkönsä ja siitä tulee maailman tuhmin tokovalio. Sitä toivon eniten, näön pysymistä, koska titteleillä ei ole niin väliä. Kunhan Tuike saisi pitää näkönsä ja olla tuhma ja röyhkeä itsensä vielä pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti