20. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 tavoitteet ja kuinka ne eivät toteutuneet

Klikkasin treeniblogin vahingossa auki ja bongasin sivupalkista vuoden 2015 tavoitteet. Muistan, kun kirjoitin ne ylös. Suurimpia haaveita oli tulosten tahkoaminen ja Islalla pentujen tekeminen. Ajattelin, että koiranet ratkeaisi kaikkien saavutuksien alla ja tämä olisi THE vuosi koiraharrastusten saralla. Katson nyt listaa ja vuodentakaista itseäni: olin niin onneton silloin. Tajuan sen realistisesti vasta nyt. Emme saavuttaneet mitään. Emme saavuttaneet yhtäkään asiaa tuolta listalta ja arvatkaa mitä? Ei sureta, ei hävetä, eikä oikeastaan edes kiinnosta. 

Saavutin niin paljon enemmän ja suurempia asioita. Pääsin pois huonosta parisuhteesta, jonka luulin olevan hyvä ja se, mitä halusin. Löysin itseni taas vuosien jälkeen. Löysin onnellisuuden, me kaikki löydettiin. Enkä tarkoita tällä vain Sannin tapaamista, koska tajusin jo viikko eroni jälkeen, että alan olemaan enemmän se minä, joka olin joskus kauan sitten. Nyt yli kahdeksan kuukautta eron jälkeen katson taaksepäin ja totean, että tein sen. Minä selvisin ja aivan yksin läpi kaiken surun ja kaaoksen. Minä ratkaisin Tuiken yksinolo-ongelmat. Minä paransin Uunon, tein siitä taas hyvinvoivan, terveen ja ennenkaikkea kivuttoman. Tietysti sain apua näihin asioihin, mutta en siltä ihmiseltä, jonka vierellä olin seissyt melkein 11 vuotta vaan muilta ihmisiltä. Ihmisiltä, joita aloin nähdä, kun kaikki energiani ei kulunut siihen, että olin vihainen ja pahoinvoiva. Tapasin myös Sannin, jonka kanssa oleminen tuntuu kuin olisin tullut vuosien vaeltamisen ja etsimisen jälkeen kotiin. Everything happens for a reason todellakin pätee tässä tapauksessa. Sain enemmän kuin annoin pois. Sain niin paljon enemmän kuin uskalsin toivoa. En silti kadu mitään. Ne valinnat, jotka tein ja ne asiat, jotka koin ovat tuoneet minut tähän, jossa olen nyt.

Haluatteko nähdä vuoden 2015 listan tavoitteista?

Isla:
- VOI1 - minun ja Islan yhteiselämä loppui lopullisesti heinäkuussa. Sen jälkeen en ole nähnyt sitä enää. Ajattelen ja ikävöinkin Islaa jokaisena päivänä, mutta Isla ei koskaan ollut minun koirani. Se ei ollut minulle tai tähän laumaan soveltuva koira, ja olen iloinen siitä, että se voi hyvin ja on onnellinen.
- Loppukeväälle pennut - ei tullut pentuja ja se hieman surettaa. Isla on upea koira ja olisi ansainnut pentunsa.
- Uuden EVL:n treenaaminen kasaan ja uusilla säännöillä kisaamaan
- Jälkien ajamista useammin kuin kerran kuussa

Lumo:
- TK2 - emme kisanneet. Kevät ja alkukesä kului surun sumussa enkä jaksanut uhrata ajatustakaan tokon treenaamiselle. Uusien sääntöjen jälkeen en ole vain jaksanut ilmoittaa koiraa kokeeseen ja hioa uutta avointa valmiiksi. Ei ole enää kiire.
- VOI1 (sisältäen tunnarin (hyi) opiskelun) - itseasiassa valehtelin hieman, koska Lumo oppi tunnarin.
- Uuden EVL:n treenaaminen kasaan ja uusilla säännöillä kisaamaan vuonna 2016 
- Esineruutu kuntoon - no teoriassa Lumo osaa esineruudun. Käytännössä suoritus on vaihtelevaa.
- Keppi-ilmaisu kuntoon

Tuike:
- ALO1 - minulla oli suuria suunnitelmia kettulapsen varalle, mutta kaikki kisatavoitteet jäivät pois, kun yksinolon kanssa oli niin suuria ongelmia, että pelkäsin joutuvani luopumaan Tuikesta. 
- AVO1
- Uuden voittajan ja EVL:n liikkeiden kasaamisen aloittaminen. Kisaamaan vuonna x
- Jälkien ajaminen, jos se tänä vuonna oppisi jo sen homman - itseasiassa Tuike ajoi yhden jäljen ja hienosti ajoikin. En kuitenkaan sanoisi tätä jälkien ajamiseksi.
- Esineruudun aloittaminen - no aloitimmehan me sen sillä yhdellä kerralla, kun jälkiä kävimme ajamassa.

Minulla on tavoitteita vuodelle 2016, mutta en halua kirjoittaa niitä tänne. Listalla on tavoitteita, jotka liittyvät koiriin, mutta myös niin paljon enemmän. Haluamme olla onnellisia ja terveitä, se riittäköön aiheesta tänne. Saatan muuttaa mieltäni ja koostaa oikeasti treeniaiheiset tavoitteet tänne ihan itseäni varten myöhemmin, mutta nyt en sitä tee. Poistin myös Islan sivulle johtavan kuvan sivupalkista, koska koin ettei sen enää kuulu olla siinä. Isla ei kuulu enää elämäämme. Kun muokkasin eron jälkeen blogin ulkoasun ajattelin, että näkisin Islaa ja exääni vielä, että pysyisimme läheisinä ystävinä. Toisin kuitenkin kävi ja siksi Islakin poistuu nyt blogista. Islan sivun kuitenkin löytää minun esittelysivuni kautta, jos joku sitä haluaa tutkailla. Isla on osa menneisyyttäni, joten en tohtinut täysin deletoida sitä osaa blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.