25. kesäkuuta 2015

Mies nimeltään Macho Fantastico


Tuntuupa siltä, että en olisi avannut blogia pitkään aikaan. Todellisuudessa olen käynyt lähes päivittäin avaamassa tekstikentän ja tuijottanut tyhjässä kentässä vilkkuvaa kursoria sulkeakseni sen taas uudestaan. Ei vain ole ollut oikeita sanoja kirjoitettaviksi. En tiedä onko vieläkään, mutta yritetään. 

Aloitetaan sillä, että lauma kutistui kolmeen koiraan ja yhteen ihmiseen. Vastoin suunnitelmia Uuno jäi asumaan minun, Lumon ja Tuiken kanssa maalle. Se ei ole kerrostalokoira, koskaan ollutkaan, mutta vielä vähemmän se on sitä nyt yli vuoden maalla asumisen jälkeen. Olen tottakai hirveän iloinen ja onnellinen, että sain pitää pikkumustan luonani. Se on kaikessa karmeudessaan todella hauska ja hellyyttävä tyyppi. Toinen iso syy, miksi Uuno tänne jäi on sen terveys. Niin valitettavaa kuin se onkin Uuno ei ole terve. Sen polvet eivät kipuile, mutta satunnainen pompotus kipeyttää sen selän. Kipu selkeästi helpottaa, kun koira käyttää bottia, sen selkää silittelee ja se liikkuu vapaana. Kaupungissa se mahdollisuus olisi paljon rajatumpi, kun taas täällä voin pitää Uunoa vapaana aina halutessani. Mitä Uunon polviin tulee, kyttään sitä lähes maanisena mahdollisten kipujen vuoksi. Muutama viikko sitten se käveli huonosti ja vaappui kävellessään. Perhanan selkä paljasti olevansa melko kireä. Silittelin koiraa hieman tavallista voimakkaammin muutaman päivän, puin sitä ahkerasti ulkoillessa, jotta sen lihakset pysyisivät lämpimänä ja annoin muutaman päivän kipulääkekuurin ja sen olo alkoi helpottua. En tiedä onko se onnistunut koheltamaan portaalta itsensä alas vai miksi se yhtäkkiä alkoi oireilla noin. Aloitin Uunolle magnesium + B-vitamiinin ja tilasin verkkobotin kesäkäyttöön. Lämpöä rakastava terrieri kyllä pukeutuu mieluusti toppabottiinkin täällä kylmässä asunnossa, mutta helteiden saapuessa asian laita on varmasti toinen. Uuno myös nukkuu yönsä kääriytyneenä Lumon toppabottiin. Nyt mökillä vietetyn Juhannuksen jälkeen Uuno kevensi vasenta takajalkaansa normaalia enemmän ja söi sen takia kaksi päivää kipulääkettä ja lenkkeili rauhallisemmin. Tänään kävimme metsässä ensimmäisen kerran viikonlopun jälkeen. Siellä koira painaa kuin reikäpää, joten ehkä pieni riehumisen rajoittaminen teki hyvää.


Ahdistaa kovasti ajatus siitä, että koira olisi kipeä, vaikka se ei sitä ainakaan näytä. Enemmän selkä taitaa kipeytyä kuin itse polvet ja selässähän ongelma on enemmän lihasperäistä. Lihaskireys on helppo hoitaa, tai olisi, jos koira sietäisi vieraiden käsittelyn. Uuno ei vieraista pidä eikä todellakaan anna hieroa kipeää selkää tai kopeloida muutenkaan turhia itseään. Koko idea hieronnasta vesittyy siinä, että se ei osaa rentoutua vieraan käsittelyssä. Siksi täytyy nyt tyytyä tähän silittelyhoitoon, bottiin ja magnesiumiin, mutta onneksi ne näyttävät myös auttavan. Hieroa en itse uskalla, etten saa tuhoa aikaan, se jääköön ammattilaisten työksi.

Tuntuu, että näen Uunon ensimmäisen kerran selkeästi neljään vuoteen. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin. Jotenkin sen kyttääminen kipujen varalta saa seuraamaan enemmän sen touhuja. Aina se on ollut rakas, mutta nyt se on jotenkin moninkertaistunut entisestään. Uunolla on esimerkiksi hauska tapa vapaaksi päästessään juosta luotisuoraa kymmenen metriä eteenpäin, tehdä äkkijarrutus ja juosta vielä lujempaa takaisin namin toivossa, ja naminhan se saa jokainen kerta. Se on äärettömän hupaisa eläin. Kastrointi toki on vaikuttanut sen luonteeseen jonkin verran ja se on rauhoittunut äijäilyltään, mutta muuten se on kyllä edelleen sama reikäpää kuin ennenkin. Kahtena kertana mökillä se on kuitenkin ollut todella siivosti, vaikka paikalla on ollut vieraita ihmisiä, joiden joukossa ultimateinhokki humalainen mies. Se ei ärhentänyt kertaakaan yhdellekään ihmiselle ja hoitokoirankin kanssa otti yhteen vain kerran ruokakipolla. Sekin omaa mokaani, koska käänsin selkäni liian aikaisin. Joko Uuno on rauhoittunut kastroinnin vuoksi tai siksi, että koen itse jonkinlaista sisäistä tyyneyttä, mitä tulee koirien kanssa puljaamiseen. Niin stressaantunut ja ahdistunut kuin olenkin ollut viimeisen kuukauden niin koirien kanssa eläminen on helpottunut. Enkä todellakaan tiedä selitystä sille. Yksinolot meillä rauhoittuvat täysin, kun jouduin luopumaan toisesta tietokoneesta ja täytyi yhdistää Team Idiootit (Uuno ja Tuike) samaan tilaan ja tuuppasin Uunon vain makuuhuoneeseen aidan sille puolelle, jossa sijaitsi sänky. Ensimmäiset kerrat luulin unohtaneeni jättää äänityksen päälle, mutta kyllä se vain päällä oli ja nauhat paljastavat, että tuo pieni, vittumainen eläin huusi ja ulvoi aikaisemmin, koska ei päässyt sänkyyn nukkumaan. Tuosta hemmotellummaksi ei oikeastaan enää voi päästä. Tärkeintä on kuitenkin, että tilanne rauhoittui, koska toivon tämän opettavan koirille parempaa mielentilaa yksinoloon. Rauha on palannut Retuperälle ja en voisi olla onnellisempi siitä.

Paljon on ehtinyt tapahtua, mutta silti ei yhtään mitään. Perjantaina jätän koirat hoitoon ja lähden itse viilettämään Helsinkiin pridehumuun koko viikonlopuksi. Ikävöin koiria varmasti, mutta uskon, että ne pärjäävät täällä todella hyvin. Onhan niillä maailman paras hoitaja.

Ps. Jollette vielä seuraa blogia Bloggerin kautta niin kipinkapin liittymään! Arvonnan viidestäkympistä uupuu kolme lukijaa. En suostu myöntymään ja suorittamaan arvontaa ennen sitä. Ja osallistukaa samalla. Onnekas saa mittatilauspannan!

1 kommentti:

  1. Voi kurjimus! Koiran kipuilu on aina ihan hirveää katsottavaa - vaikka olisi kyse pienestäkin asiasta. Minulla edellinen koira tuon tuosta konkkasi kolmella koivella patellapolven takia ja joka kerta sen näkeminen tuntui pahalta. Tilanne onneksi hieman helpotti leikkauksen jälkeen.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.