15. huhtikuuta 2015

Uunon kastrointi - päivä 2

"Uuno kuulostaa ihan siltä, että se on kuin Niko Saarinen." Touché. En olisi paremmin osannut asiaa ilmaista.

Yö meni unen ja valveen rajamailla. Uuno sai jo eilen illalla kipulääkettä ylimääräisen annoksen, koska itkeskeli melko paljon. Teimme koiralle paikan jättihäkissä olohuoneeseen, jos se rauhoittuisi sinne nukkumaan. Väärä luulo. Koira huusi kuin tapettava olohuoneessa, joten ainoa vaihtoehto oli hakea se nukkumaan omaan pikkuhäkkiinsä makuuhuoneeseen. Lopulta se rauhoittui, kun otin häkin sängyn viereen ja pidin kättä häkissä. En todellakaan pysty ymmärtämään, mitä koiran päässä liikkuu. Sen lisäksi, että se jaksaa ulista narttujen takia siihen varmasti myös sattuu, mutta Uunon tuntien se myös hyväksikäyttää uutta tapaa saada huomiota ja paapomista. Toivon todellakin, että ulina jää kipujen myötä pois. Sen pois kitkemiseen on käytetty viisi vuotta, joten on todella ikävää, jos vanha tapa palaa tämän myötä.

Yön koira nukkui melko rauhallisesti. Laitoin häkin oven kiinni jossain vaiheessa ja koira oli silti hiljaa. Muutamaan kertaan se heräsi hieman itkemään, mutta kehoitin sitä jatkamaan unia ja se hiljeni. Miksei se tee sitä valveillaollessa? Koska se tietää, että tässä talossa kaksi asiaa on pyhää ja ne on mun uni ja ruoka? Monta kertaa se kyllä vaihtoi asentoa häkissä, mitä se ei yleensä tee, joten epäilleen olon olleen epämukava. 

Aamulenkki käytiin korttelin ympäri koko lauman kanssa. Ulkona koira on kuin eri eläin. Se nostaa jalkaa tavalliseen tapaansa ja liikkuu reippaasti ilman vikinöitä. Sisällä se kulkee perässsä ulisemassa ja raapimassa jalkoja kerjäten maanisena huomiota ja huolenpitoa. Se on lähes hysteerinen. Aamulääkkeen Uuno sai kamalan ja kuvottavan kissan märkäruoan seassa. Eilen se olisi halunnut jättää lemppariherkkunsa raa'an lohen kuppiin, koska siihen oli sekoitettu lääkkeitä. Uunolla on ab-kuuri ja kipulääkkeenä kissojen Metacam (vastaava on koirien Loxicom). Loxicom vei ainakin Tuikelta kivun tehokkaasti anturavamman aikaan, joten voisin kuvitella, että Uunollakaan ei ole ylitsepääsemättömiä kipuja? Lääkkeiden lisäksi se saa maitohappobakteeria, normaalia runsaamman annoksen kalanmaksaöljyä omega-3:sten vuoksi ja Antepsinia vatsan suojaksi, koska nieleskelee hieman sen oloisena, että lääkkeet närästävät/tuntuvat vatsassa pahalta. Uuno saa tietysti myös normaalisti ruokansa 50/50-mallilla ja normaalit lisänsä, paitsi sinkkiä ollaan vähennetty, koska sen väitetään boostaavan uroksen sukupuoliviettiä. Sitä tässä nyt viimeisenä kaivataan enää lisää.

Tämä on nyt vähän tällaista vikinää, ulinaa ja Uuno Showta. Jotenkin osasin odottaa, että koira, joka normaalistikin on all about me -tyyppiä on sitä enemmän kipeänä, mutta silti vähän tuskastuttaa. Tuskastuttaa etten tiedä, miksi koira huutaa, kun lääkkeet on annettu, ruokaa on annettu ja haava näyttää ihan siistiltä. Toivotaan, että tämä tästä alkaa helpottaa. Tosiaan haava itsessään näyttää hyvältä. Hieman se punoittaa ja kiveksissä on turvotusta, mutta noin niinkuin olosuhteisiin nähden ihan siistin näköinen. Putsattiin se tänään betadinella ja yritetään pitää Uunon mielestä paskaa kauluria päässä, ettei tarvitsisi pitää vauvojen bodya (koska Uuno on vastasyntyneen kokoa vaatekooltaan...), jonka kanssa haava ei hengitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti