28. heinäkuuta 2014

FINASC Aussie Open Show


Of Gurrent Fabulous Five Martta aka Lumo


Wirneen Jäätävä Jäynä aka Jäynä


Windedos Amaretti aka Nauru

Ei liene salaisuus, että en vietä paljoa aikaa toisen harrasterotumme aussieiden piireissä. Lumon ollessa nuorempi kävimme jonkun verran kasvattajan järjestämissä tapaamisissa ja koulutuksissa, mutta nyt, kun niitä ei ole aikoihin ollut olen ehkä jopa vältellyt rodun tapahtumia. En oikeastaan edes tiedä miksi, en vain ole koskaan kokenut olevani kotonani niissä piireissä. Eilen kuitenkin suunnattiin Sussun ja Lumon kanssa aussieiden open showhun Tampereelle. Kunnia siitä, että raahauduin näihin pippaloihin taitaa mennä pitkälti Maijalle. Maija on oikeastaan tällä hetkellä ainoa ihminen, jolla on aussie ja jonka kanssa vielä viitsii viettää aikaakin. Ehdin seurailla sivusta Wirneen-porukoita ja totesin, että ihan hauskalta väeltä vaikuttivat sekä koirat, että omistajat. Olin jotenkin epäsosiaalisimmillani, ehkä jo siksi, että Lumo ei liiemmin arvosta iholle tunkevia koiria, joten sen kanssa tulee väkisinkin syrjäydyttyä. Hauskaa meillä silti oli ja päivä kului pallutellessa Essin collievauva-Naria ja Wirneen J-pentueen aivan ihastuttavaa merlepoika Jäynää. Sulin aivan täysin tuolla pikkumiehelle ja olisin voinut milloin tahansa kiikuttaa sen taskussa kotiin. 

Jatkot vietimme Sussun, Maijan, Oonan ja Essin kanssa Lahdesjärven ABC:lla heseruoan äärellä. Oli muuten hauskaa! On äärettömän typerää, että muut kuin Sussu asuvat kaukana Helsingin suunnassa, koska näkisimme varmaan vielä useammin, jos asuisimme lähekkäämmin. Toisaalta tunnin ajomatka ei ole matka eikä mikään, mutta vaikeimmaksi näkemisen tekee varmaankin se, että kaikilla on omat kiireensä kotopuolessa puhumattakaan treeneistä ja kisoista. Sekin tosin lienee vain aikataulutuskysymys, jonka voisin omalla kohdallani ratkaista ja yksinkertaisesti järjestää sitä aikaa siivoamalla turhia aktiviteetteja (nukkuminen, syöminen, mitä näitä nyt on) pois kalenterista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.