17. toukokuuta 2014

Ensimmäinen ajatus on olla nousematta, enää koskaan, luovuttaa suosiolla


Kuvien (c) Pauliina Jaakkola

Keskiviikkona uhkasin tehdä Lumosta itselleni patakintaat, taljan, persalustan ja lopettaa meidän tokouran ja kaiken muunkin harrastamisen siihen päivään ja hetkeen. Uhkasin, että siitä tulee kotikoira loppuelämäkseen ja siinähän on sitten 2-vuotias koira varhaiseläkkeellä harrasteistaan, kun pitää olla tuommoinen.

Käytiin Ilkka Stenin tuomaroimassa tokokokeessa. Sen piti olla ihan pala kakkua edellisviikon kolmostuloksesta huolimatta, koska nyt olin varautunut ja mulla oli idioottivarma sotasuunnitelma. Maalailin jo päässäni blogitekstiä ykköstuloksesta, jossa suitsutan Lumon maasta taivaaseen, että kuinka se onkaan niin oma kulta ja täydellinen mussukka. Rytinällä putosin. Koira teki sen tasan saman, mitä edellisessäkin kokeessa ja kieltäytyi menemästä maahan paikkamakuussa. Sain koiran maahan neljännellä käskyllä, että haloo ketään kotona siellä? Yksilöliikkeet koira teki ihan vasemmalla kädellä, vaikka kuinka yritin ennen kehää sitä nostattaa ja kehua. Ei tehnyt. Näytti uhmakkaana keskisormea ja yritti karata kehästä jonkin hajun luo. Neljä ensimmäistä liikettä väänsin väkisin koiran kanssa, että mikä se perusasento nyt on ja tuletko siihen nyt vai heti. Sitten se teki. Ei nauttinut tippaakaan, enkä nauttinut minäkään, mutta se oli hanskassa ja teki, koska minä satuin vaatimaan.

Älkää pitäkö mua tulosorientoituneena tämän takia. Viime viikon kokeessa saatiin vähemmän pisteitä ja olin taivaassa, koska mun mielestä koira silti niistä aivopieruistaan huolimatta teki hommia mun kanssa ja vastasi nostatukseen hyppimällä villisti mun ympärillä. Nyt se ei vain tehnyt. Se näytti röyhkeänä keskaria ja ilmaisi selkeästi, että ei kuule huvita. Olin niin pettynyt, koska odotin koiralta todella paljon. Oletin, että sen laamavaihe olisi selätetty ja se olisi päässyt yli motivaatio-ongelmastaan. Nöyräksi vetää. Ei se harrasteläkkeelle jää. Toivon vain hartaasti, että kyseessä on vain alkavat juoksut ja saan innokkaan aussieni takaisin, kunhan juoksut tulevat ja menevät. Siihen asti yritän lavastaa tilanteita, joissa pääsen huomauttamaan sikailusta, mutta myös palkkaamaan hyvästä työstä. Katsellaan niitä kokeita sitten taas tuonnempana. Leuka rintaan ja kohtia uusia pettymyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti