14. joulukuuta 2013

Todellinen perjantai 13. päivä


Kaikki alkoi torstain ja perjantain välisenä yönä, kun Islan kuono ja silmänympärykset alkoivat turvota. Näin on käynyt kerran aikaisemminkin, joilloin kiikutin koiran ottamaan kortisonia Hattulaan todella nopeasti. Nyt odoteltiin muutama tunti, jos turpoaminen loppuisi, mutta kun mitään helpotusta ei alkanut näkyä lähdettiin taas ajamaan Hattulan Univettiin. Hims oli hyväkuntoinen lukuunottamatta tätä turvotusta. Koira sai kortisonia ja päästiin lähtemään kotiin nukkumaan. Aamulla turvotus oli selkeästi laskenut ja kutina helpottanut. Missään vaiheessa ei koiran vointi huonontunut, jokseenkin se oli hieman hätääntyneen oloinen, kun kuono kutisi ja mitenkään ei ollut sen vuoksi hyvä olla. 

Huonosti nukutun yön jälkeen päätettiin lähteä iltapäiväksi joululahjaostoksille. Islantilaistytöt teljetään keittiöön, koska se on ainoa alue asunnossa, joka on helppo raivata Tuikevarmaksi - tai niinhän sitä aina luulisi. Lyhyempiä aikoja pidän Tuisia mielelläni häkissä, koska sillä on tapana syödä kaikki kielletty, mitä se hampaisiinsa saa revittyä. Sen tuhovimma on jo sille itselleen hengenvaarallinen, koska eräs päivä se oli syönyt jääkaapin johdon niin poikki, että johto kipinöi. Oli silkka ihme, että koira oli vielä hengissä. Toisena päivänä se söi Cesarin folioaskeineen, sai siitä verisen ripulin ja onneksi oksensi järjettömän pallon foliota myös ulos. Joten ymmärrätte varmaan, kun sanon, että ainoastaan koiran turvallisuudelle parasta pitää se häkissä yksinoloajat, koska se onnistuu onkimaan mistä tahansa kiellettyjä asioita hampaisiinsa. Ei väliä kuinka paljon sillä on luvallista syötävää se silti keplottelee mielummin laatikot auki ja tyhjentää ne tai vaihtoehtoisesti silppuaa maton. Ei haluttu kuitenkaan jättää sitä moneksi tunniksi häkkiin, joten raivattiin vain normaalia huolellisemmin tavarat pois ja jätettiin sille luita ja leluja. Palattiin kuuden tunnin päästä kotiin ja jo ovella haisi oudolta. Hajun alkuperäkin paljastui, kun vilkaisin keittiöön - Tuis oli onnistunut onkimaan hampaisiinsa ylälaatikon perälle piilotetun purkkapussin ja syönyt sen sisällön. Oksennutettiin koira, annettiin sille siirappivettä ja soitin Univetille tyylillä "me oltais taas tulossa" ja kaahattiin taas Hattulaan viettämään iltaa. 

Tuikelta otettiin verikokeet, joista selvisi, että sokerit olivat vielä ihan normaalin rajoissa ja maksa-arvotkin olivat vain pikkiriikkisen koholla. Koira oli oma hyperaktiivinen itsensä ja voi tosi hyvin. Mikään ei siis viitannut maksavaurioon, joten koira sai lääkehiiltä ja lähdettiin kotiin valvomaan koiran kanssa. Heräsin viime yönä kahden tunnin välein antamaan Tuikelle ruokaa, että sen sokerit pysyisivät ylhäällä ja nyt ollaan ruokailtu tässä päivän aikanakin noin kolmen tunnin välein ja Tuis on saanut lääkehiiltä ruoan seassa. Se on edelleen hyvinvoiva, hieman ähky tosin jo kaikesta tästä ruoan määrästä, mutta yhtäkaikki hengissä. Äsken käytiin ihan kaksistaan ulkona sen kanssa ja, kun katselin sen typerän näköistä hepulointia käytävässä iski ensimmäisen kerran tajuntaan, että meidän pieni mölyapina olisi voinut vaikka kuolla eilen. Itkuhan siinä tuli ja muutama hammas naamaan, kun eihän pieni apinaeläin voi ymmärtää, että miksi toi akka nyt noin kovasti mua rutistaa ja huutoitkee. Teki mieli ihan tukistaa tota häirikköä, että ymmärtääkö se yhtään miten paljon huolta se aiheuttaa tommosilla tyhmyyksillään. Luojan kiitos se on elossa ja voi hyvin (ja paksusti) <3 

Yhden perjantai 13. päivän kustannusarvioksi tuli yli 400€, joten voin huokaista, että onni onnettomuudessa mulla on säästötilillä extrarahana remonttilainaa, joten tiesin kokoajan, että olipa tilanne mikä tahansa rahasta ei jäisi mikään kiinni. Onneksi tostakin summasta saa vakuutuksesta takaisin kunhan Tapiolassa palaavat joululomaltaan ensi vuoden alussa.

8 kommenttia:

  1. Koira - ihmisen paras ystävä. Voin kuvitella hätäännyksen, itsehän olisin varmaan ollut hysterian rajamailla ja kaukana siitä itsevarmasta johtajasta, joka arkisin näyttäytyy. Onneks tuli onnellinen loppu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin meinas Tuiken kanssa pakko hajota alkuun, mutta näköjään sitä sitten pystyy vaikka ja mihin. Sanos muuta, onnea oli matkassa kyllä tällä kertaa :>

      Poista
  2. Onneksi kaikki päättyi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli onnea matkassa. En tiedä minkähänlainen suojelusenkeli Tuikella on, kun tuo koira on edelleen hengissä :D

      Poista
  3. Voi jeesus näiden pikku puuhastelijoiden kanssa... Onneksi kaikki päättyi hyvin! Tiedän kyllä hyvin tuon tunteen, vaikka meillä (taas) nykyisin ollaankin yksin ihan siivosti.

    VastaaPoista
  4. Sanos kuule muuta... On nää aikamoisia, aiheuttaa ylimääräsiä sydämentykytyksiä hölmöilyillään!

    VastaaPoista
  5. Huh, millainen päivä! Tuollaisia kokemuksia ei toivo kyllä kenellekään. Toivottavasti jatkossa ei ihan vastaavia askarteluja ole luvassa... Mullakin tuo junnu mieluusti maistelee kaikkea - ihme ja kumma, huonekalut ovat toistaiseksi saaneet pääasiassa olla rauhassa. Oman turvallisuutensa vuoksi on kuitenkin aidattuna, ettei vahinkoja pääse sattumaan. Nyt vaan kauhulla odotan, koska keksii loikata tuon aidan yli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon samaa.. On Tuis nyt onneksi jo rauhottunut ton tuhoamisensa kanssa. Tai tuhoaa se, jos jättää yhtään mitään esille, mutta ainakin ollaan nyt onnistuttu telkeämään kaikki tuhottavaksi kelpaava semmoisiin paikkoihin, joista toi ei saa niitä hampaisiinsa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.