8. joulukuuta 2013

Ota elämästi irti kaikki minkä saat



Pahoittelut radiohiljaisuudesta - blogin ja minun väliin pääsi ujuttautumaan asia nimeltään elämä tai oikeastaan ennemminkin asia nimeltään omistusasunto ja siihen liittyvät seikat. Nyt vihdoinkin kauppakirjat on kirjoitettu, jatkuva pankissa ravaaminen on muuttunut kalustekaupoissa ravaamiseen ja ensi viikolla suunnitellaan keittiö. Kuulostaa hirveän glamourilta, mutta totuus on se, että lähden aamulla töihin ja palaan illalla väsyneenä kotiin. Kyllä tämä tästä onneksi alkaa jo helpottaa. Jokseenkin hektinen syksy on vaatinut veronsa ja tällä hetkellä vapaahetkien jännitän aktiviteetti on kolmen kirjan lukeminen neljässä päivässä ja loputtoman suklaamäärän ahtaminen vatsaan. Viimeisin asia, jonka olemassaolon olen muistanut on kamera. Sen sijaan koirat ovat päässeet nauttimaan lumesta, koiratreffeistä ja treeneistä melkolailla entiseen malliin. Tietysti loppuvuotta kohden koiranristiäiset vähenevät, mutta ollaan pysytty urhoollisesti ruodussa ja ainakin treenattu.

Meidän laumalle kuuluu siis vain ja ainoastaan hyvää. Tammikuussa me muutetaan maalle omaan kotiin!

4 kommenttia: