25. heinäkuuta 2013

Leirielämää islantilaisten keskellä

PERJANTAI 19.7.


Lähdin ajamaan kohti Kiteetä kahdentoista aikoihin. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen T-M ei päässyt mukaan, koska oli kipeänä. Reissuun lähdimme siis vain minä, Lumo ja Tuike. Ajomatka oli noin 400 km ja aikaa matkaan kului noin viisi tuntia. Tein kaksi todella pikaista pysähdystä, koska olin myöhässä aikataulusta. Lopulta saavuin Kiteelle viiden jälkeen iltapäivällä. Majoittaiduin koirien kanssa pikaisesti Lotan, Katjan ja viisikuisen Islan kanssa samaan huoneeseen ja suuntasin Lumon kanssa aksaamaan. 

Varsinaisesti mitään suurempaa raporttia aksasta ei ole tehdä. Treenattiin valssia ja totesin, että ei ole kyllä mun lajini. Mulla on kolme oikeaa jalkaa ja kaksi vasenta kättä. Koira olisi todella hyvä, mutta mun koordinaatiokyky on aivan surkea. Toisaalta kai kaiken oppisi, kun viitsisi opetella, mutta jotenkin mulla ei sellasta poltetta tohon aksaan vaan ole koskaan ollut, että olisin lähenyt treenaamalla treenaamaan.

Agilityn jälkeen vuorossa oli Annin pitämä luento koiran käyttäytymisestä ja oppimisesta sekä Annen pitämä islanninlammaskoiran rotukatsaus. Muistelisin, että viime vuonna aiheet olivat samat, mutta kyllä nämä kuunteli silti mielellään. Luentojen jälkeen alkoi iltapala ja vapaamuotoinen jutustelu. Kun laittaa koiraharrastajia ja vieläpä islanninlammaskoiraharrastajia samaan huoneeseen monta, niin juttujen taso on myös sen mukaista. Taisin hipsiä huoneeseen nukkumaan puoli kahdelta yöllä. Yö meni huonosti ja sai tajuamaan, että hyvä nainen osta koirallesi kevytmetallihäkki ja iso sellainen. En suostu enää yhteenkään reissuun, jossa koira joutuu oleilemaan häkissä lähtemään kevythäkin kanssa. Lumo stressaa muutenkin vieraita paikkoja ja alkaa läähätellä tuskissaan. Voitte vain kuvitella kuinka lämmin kevythäkki on, kun koira ensin läähättelee stressiään ja sitten jo kuumuuttaan. Lopulta taisin luovuttaa kolmen aikaan ja lähteä koirien kanssa autoon nukkumaan. Olisin toki voinut jättää vain Lumon sinne yksin ja se olisi aivan varmasti pärjännyt hienosti, mutta en vain raaskinut. Sain raavittua surkeaa unta noin tunnin tai puolitoista ennenkuin neiti vahtikoira alkoi pauhata pihassa liikkuvalle jollekin...

LAUANTAI 20.7.

Kusti paimentamassa


Aamu alkoi siis väsyneissä merkeissä aamulenkillä ja aamupalalla. Kahdeksan aikaan starttasimme autot kohti Kerimäkeä ja Riitta Lumiluodon tilaa, jossa tarkoituksena oli paimentaa koirien kanssa. Mun koirista ekana vuorossa Lumo. Taustatietona Lumo ei ole paimentanut koskaan, ei edes nähnyt lampaita. Olin varautunut, että Lumo pelkää, mutta se pelkäsi jopa vähän enemmän kuin oletin. Yritti lähestyä lampaita ja sitten kamalan vahtihaukun kanssa painuikin maahan ja sieltä mun jalkojen taakse. Lamaantunut ei, mikä musta oli tosi hyvä asia. Kyllä siellä semmosta ajatuksenkin kanssa olevaa ajoa rupes välillä tulemaan, mutta siis, jos koira on hieman huono hermorakenteen omaava ja hieman rauhaton, niin ihmeitähän ei yhdessä hetkessä tapahdu. Eli siis rohkeus petti aina tiukemmassa paikassa. Kerran meni vähän liian lähelle haukkumaan ja sai johtajauuhelta turpiinsa. Sama homma, painui matalaksi ja taas mun taakse. Tämä oli tyhmää kyllä tosi positiivinen asia, myös Riitan sanojen mukaan. Ei olisi kuulemma eka kerta, kun aussie kävisi aggressiivisesti lampaaseen kiinni. Eli siis, vaikka Lumo nyt edustaakin kovaa rotua niin kova se ei kyllä ole. Ihan lällykkä pehmonalle. Mulle toi tilanne kertoi aivan hirveän paljon. On se tiedossa ollut, että Lumo on pehmeä, mutta että noin pehmeä. Oh my. Kun Lumon vuoro oli ohi pääsi Tuikekin kokeilemaan. Vein sen pyöröaitaukseen ja se vaan höntsäili, ei edes tajunnut, että samassa aitauksessa on lampaita. Lopulta kun se tajus se oli sillain "mitä nää on? O_O". Kaikkien odotusten vastaisesti Tuike ei räksyttänyt koko aikaa lampaille ja se ajoi niitä ihan oikeasti. Eiväthän lampaat tosissaan ota sellaista päänsä kokoista nassikkaa, mutta kun Riitta auttoi kepillä lampaita liikkumaan niin Tuike ainakin luuli ihan itse niitä ajavansa. Haukkua alkoi vasta, kun joku jäi jäpittämään paikalleen ja tuijottamaan. Hieno nasseli! Oikein tomera likka se on. Ja siis lisäinfona Tuiken isähän on Riitan kasvatteja, joten vein pennun ihan todella mielelläni näytille sinne ja vihreää valoa saatiin. Hieno, tomera lapsi on.

Paimentamisen jälkeen ajeltiin takaisin leirikeskukselle ja ruokailun jälkeen suuntasin koirien kanssa hakumetsään. Lumo sai tehdä ihan ensimmäisenä makkararingin, sen jälkeen reaktioharjoituksen ja ihan vikana otettiin kahdella maalimiehellä ja näkölähtönä. Tuike teki makkararingin ja makkararuudun eli lähdettiin myös tota jälkeä pohjustamaan sille jo. Olin todella tyytyväinen molempiin koiriin. Lumo teki aivan upeaa työtä ja mun silmään se on ihan luonnonlahjakkuus. Tuike haki rohkeasti vierailta ihmisiltä namit ja nenän käyttö ruudussa oli aivan mahtavaa. Mulla ei ole yhtäkään moitteen sanaa, aivan upeaa työtä molemmilta koirilta. Tästä on hyvä jatkaa. Metsässä kykkimisen jälkeen vuorossa oli taas ruokaa ja sen jälkeen aksaa. Heini oli tehnyt meille muistaakseni 27:n esteen radan, josta valkattiin kaksi useamman esteen kohtaa, joita treenata. Meidän treenilistalla oli takaakierto, puomi, persjättö ja se pirun valssi. Olisin hirveän mielelläni liittänyt tähän ne radan pätkät, joita tehtiin, mutta ohjelma, jolla radat teen ei ollut nyt yhtään yhteistyössä. Oli hirveän hauskaa treenata osaavan kouluttajan kanssa, vaikka ei me varsinaisesti radalla loistettukkaan. Ehkä jonain päivänä mulla riittää mielenkiinto tätä lajia kohtaan niin paljon, että alan panostaa tähän.




Aksan jälkeen vuorossa oli luento. Tein ennen sitä koirien kanssa metsälenkin ja jätin Lumon nukkumaan huoneeseen ja otin Tuiken mukaan kevythäkkiin nukkumaan. Luennolla katsottiin hieman videolta kuinka islanninlammaskoira toimii paimenena ja puhuttiin jalostuksesta ja väreistä. Hirveän mielenkiintoinen luento ja harmittelin eilen etten tajunnut kirjata mitään ylös. Pitäisi aina kantaa mukana muistiinpanovälineitä, että saisi tommoset jutut ylös. Luennon jälkeen vuorossa oli iltapalaa ja koiran lelujen tekemistä. Siinä välissä saunottiin ja grillattiin makkaraa. Ilta venähti taas pitkälle yöhön.

SUNNUNTAI 21.7.


Bjartur ja poikansa Álmur

Tämän yön sain sentään nukuttua huoneessa, kun jätin Lumon nukkumaan vapaaksi huoneeseen. Viiden aikaan herättiin Jutan kanssa viemään molempien pennut ulos ja sitten vielä hetkeksi takaisin nukkumaan. Lopulta, kun ennen seitsemää heräiltiin uudestaan pääsin heti siivoamaan häkkiä, jonne Tuike oli ystävällisesti ripuloinut. Paska aamu, kirjaimellisesti. Siivousrallin jälkeen jätin koirat autoon ja lähdin aamupalalle. Aamupalan jälkeen oli ehdottomasti mun paimennuksen jälkeen eniten odottama koulutus, kun päästiin Lumon kanssa Annen oppiin treenaamaan tokoa. Tästä voisin kirjoittaa oman postauksensa, mutta pidetään nyt kuitenkin lyhyenä. Mentiin treenaamaan paikkamakuuta, seuruuta ja tokohyppyä.

Paikkamakuun ongelma: valahtaa lonkalleen, paineistuu ympäristöstä, on hieman levoton
Seuruun ongelma: vire ei kestä, kontakti putoilee, paineistuu
Hyppy: katsottiin vain, mikä tilanne tän kanssa

Anne on vaatimattomasti paras, joten saatiin aivan hirveästi hyviä neuvoja. (En edes vaivaudu enää kysymään muilta, koska Anne aina ratkaisee meidän ongelmat sekunnissa.) Paikkamakuuseen saatiin vaihtoehtoisia korjausehdotuksia. Nyt makasi todella rauhassa ja levollisena, hieman otti ehkä häiriötä, mutta haki turvan katsomalla mua ja varmisti näin, että kaikki ok. Valahti lonkalleen ja pää oli välillä maassa ja välillä nosti. Joko lähdetään korjaamaan lonkalle valahtamista sillä, että tehdään ensin lyhyellä matkaa ja palkataan vain kunnolla makaamisesta ja sitten pidennetään matkaa sekä aikaa. Myös etupalkka fokuksena voisi olla hyvä. Annen mielestä kuitenkaan liikaa ei kannata tätä stressata, koska Lumon ongelma on se, että paineistuu ja nyt, kun makaa rauhassa niin samapa se makaako lonkallaan vai ei.

Seuruuseen saatiin ohjeeksi naksutella perusasentoa paremmaksi. Lumon paikka seilaa hieman ja siksi edistää seuruussa -> käännökset leviää. Motivaatiota kohotettava, koska jo toisesta seuraamispätkästä näki, että Lumon kiinnostus lopahti. Epäsäännöllinen palkkaus -> kaksi askelta ja palkka, neljä askelta ja palkka, kaksi askelta ja palkka, kuusi askelta ja palkka. Seuruusta tehtävä hirveän kivaa ja pidettävä huoli etten joudu potkimaan koiraa pois edestä, kun painaa. Lumo on Annen arvion mukaan pehmeä. Siinä on itsepäisyyttä, mutta se on kuitenkin pehmeä. Kaikki ikinä kuulemani puheet kovasta koirasta, joka kestää sen, että ns. kävelen sen yli, jos se poikittaa/haahuilee ovat vain väärin arviointia. Enkä epäile hetkeäkään etteikö Annen arvio osuisi oikeaan. Lumo on hirveän tottelevainen, haluaa tehdä hyvin ja oikein, miellyttää mua. Nyt lähdetään nämä ohjeet muistaen eteenpäin ja pidetään huoli, että Lumolle ei tulisi missään vaiheessa semmoinen olo etteikö se voisi turvata muhun täysillä. Mulle jäi tosi hyvä fiilis koulutuksesta ja tuntuu hyvältä, kun tietää tarkkaan, miten toimia.

Tokoilujen jälkeen syötiin ja sitten vuorossa oli leirikisa. Pieni rata, jossa hyppy, kartioiden pujottelu, pöytä ja kippojen kaataminen ja niiden alta namien syöminen. Tuike ei ripulistaan johtuen osallistunut ja Lumon kanssa kirmattiin sitten rata. Tai siis koira kirmasi ja mä huutelin sille, että oottaisitkohan muakin? Kisan jälkeen ruokaa ja sitten kotiinlähdön aika. Ajomatka kotiin kesti kauemmin kuin menomatka, koska pysähtelin neljä kertaa ja jouduin ihan nukkumaankin pikaiset unet autossa vähäisten unien vuoksi. Kotona oltiin kahdeksan jälkeen sunnuntai-iltana.

Oli pakko saada kuvaan miun Peugeot, kun se on nyt niin pahasti koiraharrastajan auto kuin olla ja voi. Ihan naurattaa aina avata toi takaluukku jossain julkisella paikalla.

Koko lauantain porukka. Kuvassa on 29 koiraa, joista yksi on vääränrotuinen eli miun Lumo. 
(c) Anne Vaskio

2 kommenttia:

  1. Leirit on parhaita! Yleensä en välttämättä jaksa lukea tällaisia pidempiä kirjoituksia kovin tarkasti, mutta tämä oli tosi hyvä juttu ja luin huolella alusta loppuun saakka :)

    VastaaPoista
  2. Sirkku, leirit todellakin on! Ja jos niihin voi jotenkin yhdistää koirat ja ihan sekopäisen porukan, niin taatusti onnistunut viikonloppu! Meillä oli kotikaupungissa vielä kesän 'odotetuin' tapahtuma samana viikonloppuna ja mietin metsässä vesisateessa lauantai-iltana kykkiessäni, että no en kyllä vaihtais :>

    Jouduin keräämään ihan jaksamista, että jaksoin raapustaa kaiken ja siltikin varmaan puolet jutuista jäi uupumaan. Miekään en itse koskaan jaksa lukea pitkiä juttuja blogeista, saatikka edes kirjoittaa semmoisia, mutta ajattelin itseäni varten raapustella. Voi sitten tulevaisuudessa selata, että mitäs kaikkea, sitä onkaan koirien kanssa tullut tehtyä :>

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.