15. kesäkuuta 2013

Mut en sanoisi olevani ainoa, joka haluis muuttaa ajankulun suuntaa, kun edessäni ei ole paljoa

Ihana päivä ihanien koirien, ihanien ihmisten ja ennen kaikkea ihanan rodun seurassa. Oltiin siis Tampereella Kaupin vinttikoiraradalla islanninlammaskoirien erikoisnäyttelyssä. Itsehän unohdin ilmoittaa Islan näyttelyyn, joten tyydyttiin turisteilemaan tällä kertaa. Tai pääsihän Isla junior handleriin Vinjan esitettäväksi.

Saatiin kuulla Disan omistajalta, että Islan mamma Stella on saanut pennut. Onnea kasvattajalle ja tuoreelle mamille! (Pentusaastekuvia saa käydä vilkuilemassa täältä) Ruvettiin sitten taas kerran pohtimaan pentu-uutisten jälkeen, että kyllä se islantilainen nyt vaan taitaa olla se meidän rotu. Ei muissa roduissa todellakaan ole mitään vikana, mutta issikassa on vaan sitä jotain. Arvata voitte, että tietysti tuommoisesta paikasta ja tuommoisten uutisten jälkeen lähtee kotiin järkyttävän pentukuumeen kera? Varsinkin nyt, kun Projekti Valkoinenpaimenkoira taisi kaatua näille metreille. Lumo on tosissaan alkanut inhoamaan muita koiria. Oma lauma on ok ja vanhat tutut koirat, mutta nyt eivät kelpaa vieraista enää edes urokset tai pennut, vaan kaikki saavat saman vastaanoton eli murinaa ja hammasta. Huoh. Siinä missä Isla aiheuttaa tällä hetkellä iloa ja naurua niin Lumo aiheuttaa kyllä huolta ja murhetta. Kipeä se ei ole, koska ainoat tilanteet, joissa rähähtää on vain ja ainoastaan koirakohtaamiset. Uskoo kyllä, kun ihminen puuttuu eikä jää tappelemaan vaan lähtee pois, mutta ei kahta samanikäistä narttukoiraa voi laittaa näillä spekseillä asumaan 25-neliöiseen yksiöön, jossa ei saa erotettua omia tilojaan molemmille koirille. Eli tulevaisuuden koira tulee siis olemaan näillä näkymin pentu. Sitten joskus.

(Ja Lumokin siis oli myös mukana, mutta jotenkin siitä ei taas tallentunut yhtäkään hyvää kuvaa kameran muistikortille..)

Oikeassa kuvassa vasemmalla Islan siskon tytär Kleppa (Tassumäen Kleppa) ja oikella Islan sisko Disa (Vongoivan Disa)

Vasemmassa kuvassa Islan siskon poika Kossi (Tassumäen Kossi) ja oikeassa Kleima (Tassumäen Kleima) aka ihana pikkupaskiainen, joka naulasi mulle ensimmäisenä koirana ikinä oikeasti reiät mustelmien kerä käteen <3

Isla ja Kleima. Islahan ei siis ole pieni, vain muodikkaasti taskukokoa..

Isla ja ihastuttava esittäjänsä Vinja

2 kommenttia:

  1. Harmi, että tyttöjen yhteiselo ei luonnistu. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin Susuhan on ollut pennusta asti todella epäsosiaalinen toisten koirien kanssa mutta Viirun kanssa ne eivät ole ottaneet yhteen yhtä ainoaa kertaa ja Suppis oikeasti tykkää Viirun seurasta. Eli kun vain löytää sopivanluonteisen pennun erakkokoiran kaveriksi, niin kaikki on mahdollista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumo taas on ollut pennusta asti sosiaalinen, mutta silläkin on tää tyypillinen aussien tapa vahdata asioita. Minun häkki, minun lelu, minun ruoat, minun roskis, minun laukku, minun auto, minun, minun, minun.. Se tällä maanisella kyttäämisellään sitten lietsoo oikein itseään semmoiseen tilaan, että automaattisesti vieras koira tarkoittaa sitä, että varmasti menee hänen häkkiinsä tai ottaa hänen lelunsa tai istuu hänen omistajansa syliin.. -.-' Sille on vasta nyt toisten juoksujen jälkeen tullut oikein tämmönen aggrevaihe toisten koirien kanssa. Tänään aamulenkillä veti jopa Islaa turpaan, kun heittelin niille keppiä. Tai siis heitin Islalle ja Lumo lähti hakemaan ja rähäkkähän siitä tuli. Ei se ketään kovaa tikkaa, nytkin rähjäsivät ja painivat aikansa, parilla perkeleellä auspai luikku luimussa kauemmas, koska tiesi, että tukkapölly tulee. Hauskaa, miten Islalle riittää, että menet seisomaan viereen ja torut vaan matalalla äänellä, kun tää pikkumusta kyllä mielistelee, mutta jatkaa varmasti pahojen tekoa samantien, kun selkäs käännät.. Huoh. No ainakin se kiva loppui sitten Lumon osalta siihen ja toivon, että se myös muistaisi sen ensi kerralla.

      Harmittaahan se vähän, että en voi valkoista meille ottaa, mutta kaksi niin samanikäistä narttua, jotka molemmat tarkkoja reviiristään niin verta ja suolenpätkiähän siitä vain tulisi. Toivon, että Manta löytää semmoisen kodin, jossa sen ei ainakaan tarvitse luimia seiniä pitkin, koska talossa asuu yksi pirttihirmu auspai.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.