21. toukokuuta 2013

Varo ettei siltas romahda ja ettet päätäs kolauta, ja kun tuut takaisin sä tiedät kuka täällä odottaa


Korkattiin kisaura tokomölleillä Hämeenlinnassa viime sunnuntaina. En tiedä kumpi oli enemmän paniikissa minä vai koira. 

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 10
Seuraaminen kytkettynä 6
Seuraaminen taluttimetta 6
Maahanjäävä 10
Luoksetulo 9
Seisomaanjäävä 9
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

170 p., ALO1, 1. sija

En jaksa eritellä jokaista liikettä erikseen, mutta se on pakko sanoa, että ei ollut ansaitut pisteet mielestäni. Tai sanotaanko, että kyllä tässä vähän möllitokolisää oli. Seuruut olivat aivan k a r m e a t . Mielestäni eivät edes kutosen arvoiset. Hyvin odotettavissa, koska Lumolla ei kestä vire seuruissa ja ottaa todella paljon häiriötä ympäristöstään, jonka seurauksena paineistuu ja passivoituu. Tuomari kysyi seuruiden jälkeen, että halutaanko keskeyttää ja päätin, että ei keskeytetä. Jossain takaraivossani tiesin, että Lumo pääsee seuruuahdistuksestaan kyllä ylitse. Ilmeisesti tunnen koirani paremmin kuin oletin. Kuten pisteistäkin näkee niin tsemppasi ihan urakalla ja semmoisia pieniä häiriöstä ja mun hermoilustani johtuvia ajatuskatkoksia lukuunottamatta teki ihan priimaa. 

Olin päättänyt etten palkkaa koiraa kehässä, mutta oli pakko luovuttaa ja palkata silloin, kun oikeasti tsemppasi ja yritti. Palkattomuuden treenaaminen on ollut se ongelma, mutta täytyy taas ottaa askelia taaksepäin ja treenata ensin tämä paineistumisosio kuntoon. En tajua, miten Islan kanssa pystyn olemaan täysin rentona ja huolettomana, vaikka se alkaisi haukkua luoksepäästävyyden jälkeen, kun taas Lumon hölmöillessä mulla meni kaikki ihan sekasin. Tein kaikki ne virheet, joita ei saisi. Seuruissa odotin koiraa, kun se hinasi jossain hihnan mitan takana. Unohdin kehua ja palkata, kun teki hienosti. Sekoilin käskyjen kanssa, mitä en normaalisti koskaan tee. Ei ihmekään, että koira mateli perässä ja rauhoitteli, kun ohjaaja oli ihan repeämispisteessään. Missä mun rautaiseksi kasvatetut kisahermot oli?! Tiedostan itse vertaavani Lumoa kokoajan Islaan. "Kun Isla tekis näin ja Islan kanssa pitää toimia näin ja miksei Lumo tee näin, kun Islakin tekee aina, kun mä teen näin." Niin. Ihmekkös koiraparka on ihan solmussa, kun mä koulutan sitä kuin toista koiraa ja sitten vielä oletan sen osaavan. Se ei ole kisavalmis koira. Sille ei ole hioutunut semmoista kisatilanteen kestämistä, mikä Islalle jo on. Se, että se ei haukkua räkytä ahdistuessaan ei tarkoita, etteikö se niin tekisi. Sen kanssa mä en voi olla eleetön ja viileän itsevarma niin kuin Islan kanssa. Se tarvitsee mun huomion keskittyneenä vain ja ainoastaan itseensä, että se saa itsevarmuutta tehdä. Isla tietää olevansa hyvä, on aina tiennyt vaikkei olisi ollutkaan. Lumo ei todellakaan tiedä olevansa hyvä ja osaavansa. Mä en ole vain osannut kertoa sitä sille tarpeeksi selkeästi. 

Lumo on ohjaajapehmeä ja myös melko herkkä koira. Se on toisinaan tuhma, ei perseilläkseen, mutta koska se esimerkiksi saattaa ajatella vain kentän laidalle jätettyä palkkaa ja yrittää karata sinne. Vain koska leluleluleluminätahtooheti. Se osaa kyllä jallittaa ihmistä, se ei ole tyhmä ja se oppii epämiellyttäviä tapoja melkein nopeammin kuin miellyttäviä. Mitä uuden opiskeluun tulee niin toisinaan  se on jokseenkin yksinkertainen, kaikella rakkaudella sanottuna. Minun ensimmäinen koirani on ollut terrieri, egoileva, pieni urosterrieri. Olen todella joutunut opettelemaan innostavan kehumisen. Se ei tule luonnostaan. En ole pehmeä, sen sijaan olen melko eleetön. Sanon asiasta kerran enkä halua joutua toistamaan itseäni. Toisaalta olen ollut Islan opissa. Herkempää koiraa saa hakea. Kisasin kuitenkin TK1:sen koiran kanssa, johon kellään ei ennen ensimmäistä ALO1:stä ei ollut uskoa.

Lumo on arjessa helppo, sillä on olematon vahtivietti. Sitä voi pitää vapaana missä vain ja se tulee lähes pomminvarmasti takaisin. Se pitää ihmisistä ja myös toisista koirista. Se on juoksujen myötä hieman ämmäytynyt, sillä on ärsyttävä tapa alistaa muita narttuja, mutta se myös uskoo, kun sille sanoo. Se ei ole lainkaan kovakalloinen kieltojen suhteen, tosin sinnikäs yrittämään uudestaan sitäkin enemmän. Miksi sitten on niin vaikeaa löytää yhteistä polkua Lumon kanssa tokoillessa? Siksi, koska se oikeasti on niin pehmeä ja minä en vain muista sitä. Se ei kestä kieltoja sen paremmin kuin Islakaan. Sitä ei saisi huomauttaa, jättää vain huomiotta ja yrittää uudestaan. Miksi se on niin vaikeaa, vaikka sen tietää? Toinen vaikeauttava asia on se, että Lumolla ei ole luontaista tarvetta tapittaa kasvoihin. Se ei hakemalla hae kontaktia toisin kuin Isla. Päinvastoin huomaan sen karttavan ihmisiin katsomista. Kontakti on sille opetettua toimintaa ei luontainen toimintamalli. Islalle ihmisten tuijottelu on aina ollut osa sitä. Me taidetaan aloittaa tehokuuri temppuja ja kontaktiharjoitteita.

Lumo ei ole Isla ja vaikka Isla on täydellinen pieni varjo, niin Lumo ei ole yhtään vähempää täydellinen. Itseasiassa Lumo on täydellinen pieni auspai. Minut tulevaisuuden kisatykkini ja paras ystäväni <3


2 kommenttia:

  1. Ohoo! Myöhäiset onnittelut! :) Hieno startti! Sit vaan virallisiin!

    VastaaPoista